‌020 7290 710 asiakaspalvelu@premises.fi

Korkea toimitila, nosto-ovella ja pihatilalla kiitos.

Autokorjaamolle tai katsastusasemalle toimitilan löytäminen saattaa aiheuttaa tilan etsijälle harmaita hiuksia. Toimiala edellyttää tilalta tiettyjä erityispiirteitä, joita on haastava toteuttaa toimitiloihin, jotka on suunniteltu muuta toimintaa varten. Tilojen tulisi olla ennen kaikkea korkeita, jotta tiloihin saadaan autonosturit. Lisäksi toimitilassa tulee olla nosto-ovi, riittävästi pihatilaa, sekä mielellään lattiakaivo öljyn- ja hiekanerottimella. Helpoin tapa löytää toimintaan sopiva tila, on etsiä jo aiemmin korjaamo-, katsastus- tai pesulakäytössä toiminut hallitila. 

Toimitilojen hakupalveluista autokorjaamoksi sopivien tilojen etsiminen onnistuu nykyisin melko helposti, joskin läheskään kaikki autoalaan sopivat tilat eivät löydy näin, muutama vinkki kuitenkin: 

Premises hakukoneesta voit hakea autokorjaamo, -pesula tai -katsastustiloja vapaa sanahaulla. Ota kuitenkin huomioon, että pelkkä autokorjaamo hakusanana antaa hakutuloksiin myös kohteita, joiden kuvauksessa lukee ”ei sovellu autokorjaamoksi”. Kannattaakin käyttää esimerkiksi ”soveltuu autokorjaamoksi” hakua.

Kauppalehden Toimitilat palvelussa pystyy suoraan valitsemaan hakukriteeriksi korjaamon.

Tällä hetkellä vapaiden vuokrattavien toimitilojen kannastamme löytyy muutamia autoalalle sopivia toimitiloja, kuten:

 

Moderni liikekiinteistö Helsingin Konalassa. Vapaana n. 700 m² toimitila, joka soveltuu hyvin autokorjaamoksi. Motor Center Konala.

Espoon Kauklahdessa noin 200 m² toimitila, joka on aiemmin ollut autokorjaamon käytössä ja tilat sen mukaiset.

Autoalantoimijoiden suosimalla alueella, Helsingin Tattarisuolla autokorjaamon käytöstä vapautunut toimitila. Tilassa oma pieni toimisto, wc ja hieman pihatilaa käytettävissä.

Vapaat autokorjaamo toimintaan soveltuvat toimitilat.

Artikkeli luotu tammikuussa 2020, nykytilanne saattaa olla muuttunut.

tag